Kasvatit

T-pentue 9.9.2023


Metsävaaran ThunderFlash "Hippu"

Narttu
Tricolour
Synt. 9.9.2023
Silmät: Terveet
Rekisterinumero: FI45936/23

Luonne: Harkitsevan rohkea ja utelias. Ei kuitenkaan ensimmäisenä tutkimassa vaan tarkkailee ensin. Ihmisrakas, tykkää erityisesti lapsista. Toisiin koiriin tekee tuttavuutta pienin askelin. Oppii helposti ja motivoituu opettelemaan uusia asioita häntä heiluen. Kotiväen apuna on kaikessa tekemisessä mukana. Erittäin perso ruoalle, herää sikeämmästäkin unesta, kun jääkaapinovi aukeaa. Ollaan todettu, että hänessä on Uuno Turhapuron piirteitä. Hipun paheena on palloleikit ja kalkkunaleike 🤣.


Metsävaaran ThunderStorm "Kelmi"

Uros
Blue merle
Synt. 9.9.2023
Silmät: Terveet
Rekisterinumero: FI45932/23



Metsävaaran ThunderSky "Pihka"

Narttu
Blue merle
Synt. 9.9.2023
Silmät: Terveet
Rekisterinumero: FI45934/23

Luonne:  Pihka on avoin, innokas ja ihmisrakas koira. Kimakalla haukullaan hän vaatii huomiota ja leikkiä. Viikko viikolta Pihkan kärsivällisyys on kasvanut ja hänen ei tarvitse aina olla enää huomion keskipiste. Hän nauttii mökillä vapaana kirmailusta ja rauhoittuu mielellään sohvalle viereemme. Pihka on perso ruualle, myös marjat ja kasvikset kelpaavat lihan ja raksujen lisäksi. Imurointi ja luutun heiluttaminen ei ole lainkaan Pihkan mieleen. Energinen rakkauspakkaus.


K-pentue 31.3.2022


Metsävaaran Kuuran Hiutale "Hessu"


Uros
Blue merle
Synt. 31.3.2022
Silmät: Terveet
Lonkat: A/A
Kyynäret: 1/0
Polvet: 0/0
Selkä: VA1, LTV0
Sydän: Terve, ei sivuäääniä
Rekisterinumero: FI25583/22


Luonne: Hessu on rohkea, fiksu ja sosiaalinen. Vilkas ja helposti innostuva. Ajoittain omapäinen jekkuilija, mutta helposti koulutettava ja aina innokas oppimaan uutta. 


Metsävaaran Kuuran Loiste "Mysti"


Uros
Blue merle
Synt. 31.3.2022
Silmät: Terveet
Polvet: 0/0
Lonkat: A/A
Kyynäret: 0/0
Polvet: 0/0
Selkä: LTV1, VA1
Sydän: Terve, ei sivuääniä
Rekisterinumero: FI25584/22


Luonne: Mysti tekee kaiken täydellä sydämellä. Rohkea, energinen, avoin ja sydämellinen. Mystin motto: Vierivät kivet eivät sammaloidu. Luonne loistaa kuten nimikin Kuuran Loiste❤️


Metsävaaran Kuuran Kosketus "Venni"


Uros
Tricolour
Synt. 31.3.2022
Silmät: Terveet
Lonkat: A/A
Kyynäret: 0/0
Polvet: 0/0
Selkä: LTV0, VA0
Sydän: Terve, ei sivuäääniä
Rekisterinumero: FI25582/22


Luonne: Venni on oppivainen, rohkea, iloinen ja energinen. Myös itsevarma ja avoin koira, joka haluaa olla kaikessa tekemisessä ihmisten mukana. Taitava ilmaisemaan tarpeitaan ja halujaan erilaisilla äänillä ja ilmeillä.


Metsävaaran Kuuran Tähti "Nova"

Uros
Tricolour
Synt. 31.3.2022
Silmät: Terveet
Lonkat: B/A
Kyynäret: 0/0
Polvet: 0/0
Selkä: LTV3 (epäsymmetrinen),  VA1 (aste 1, lievä), lukumäärä 1
Sydän: Terve, ei sivuäääniä
Rekisterinumero: FI25581/22


Luonne: Nova on avoin, rohkea, itsenäinen, sosiaalinen, energinen joka rakastaa kaikkia ja kaikkea toimintaa ihmisen kanssa. Oppii nopeasti uutta. Taitava ilmaisemaan itseään ilmein ja erilaisin äänin. 🌟


Metsävaaran Kuuran Kukka "Halla"

Narttu
Tricolour
Synt. 31.3.2022
Lonkkanivel A/A
Kyynärnivel 0/0
Silmät: Terveet

Polvet: 0/0
Selkä: LTV1, VA0
Rekisterinumero: FI25579/22


Luonne: Erittäin itsevarma ja avoin; rakastaa kaikkea ja kaikkia. Energinen ja helposti oppiva. 


Metsävaaran Kuuran Taika "Etta"

Narttu
Tricolour
Synt. 31.3.2022
Silmät: Terveet

Rekisterinumero: FI25580/22


Luonne: Avoin ja sosiaalinen. Tulee lähes kaikkien kanssa toimeen, mutta on tarkka omista rajoistaan ja antaa kurinpalautuksen jos ne ylitetään. Pienen kokonsa Etta kompensoi suurella luonteella ja kimakalla äänellä, jota käyttää oikein mielellään, jos kokee ettei tule huomatuksi. Rakastaa olla touhuissa mukana, mutta omaa myös "camel boots" - piirteitä ja häntä ei tippaakaan haittaa touhuta omiaan eri paikassa kun muu porukka, tai nukkua esimerkiksi täysin eri huoneessa. Nopea oppimaan uusia asioita ja lähtee aina mielellään tekemään asioita ❤️


A-pentue 25.6.2017


Metsävaaran Adorable Tale "Malla"

Narttu
Tricolour
Synt. 25.6.2017
Lonkkanivel B/B
Kyynärnivel 0/0
Silmät: Terveet

Polvet: 0/0
Selkä: LTV1, VA0
Rekisterinumero: FI41032/17

Luonne: Miellyttämishaluinen, reaktioherkkä, vahva hoivavietti ja paimennusvietti.


Metsävaaran Amazing Story"Ninni"

Narttu
Soopeli
Synt. 25.6.2017
Lonkkanivel B/B
Kyynärnivel 0/0
Silmät: Distichiasis todettu 

Polvet: 0/0
Selkä: LTV1, VA0
Sydän: terve, ei sivuääniä 
Rekisterinumero: FI41031/17

Luonne: Neidissä on niin monta puolta😅 Ninni on leikkisä oman elämänsä pikkupomo, joka huolehtii järjestyksestä. Ninni rakastaa hurjasti omia ihmisiä ja muita ystäviä, mutta vieraita Ninni ei arvosta. Ninni on aina kaikessa mukana oleva pikku touhottaja, tulinen treenaaja ja mieluiten Ninni nukkuu päiväunensa kainalossa tai sylissä💕


I- pentue 14.4.2016


Metsävaaran Indy´s Last Wish "Diego"

Uros
Tricolour
Synt. 14.4.2016
Lonkkanivel A/A
Kyynärnivel 0/0
Silmät: Distichiasis todettu
Polvet: 0/0
Kivekset: puutteelliset
Rekisterinumero: FI29953/16

Luonne: Aktiivinen, ihmisrakas, oman arvonsa tunteva. Haluaa olla mukana joka asiassa, ja miellyttää ihmisiä. Erittäin perso herkuille, joten helppo kouluttaa. Hieman kyseenalaistaa uudet ihmiset ja koirat, varsinkin omalle reviirille tulevat, mutta nopesti hyväksyy kaikki.


Metsävaaran Indy´s Last Hope "Nana"


Narttu
Tricolour
Synt. 14.4.2016
Lonkkanivel A/A
Kyynärnivel 0/0

Polvet 0/0
Silmät: Distichiasis todettu, 1 ylimääräinen ripsi

Rekisterinumero: FI29954/16

Luonne: Hän on huomionhakuinen ja vaatii paljon aktiviteetteja. Rakastaa agilityä ja näyttelyitä. Nana on ollut aina nopea oppimaan ja kuuliainen. Leikkisä ja aktiivinen neiti. Vieraita alkuun haukkuu, mutta tuttavuutta tekee jo hetken päästä. Mustasukkainen muista koirista, mutta oman urheilusuorituksen aikana kaikki katoaa. Hän on valpas, reipas, kiltti ja ystävällinen koira.


B- pentue 8.6.2014


Metsävaaran Bella "Sohvi"

Narttu
Soopeli
Synt. 8.6.2014
Silmät: Terveet
Rekisterinumero: FI38152/14 

Luonne: Sohvi on maailman ihanin🥰 tosi rauhallinen luonne ja älyttömän viisas. Omistajat ovat monesti miettineet, miten koira voi ymmärtää noin paljon kuin Sohvi. Sohvi on oikea älykkö. 🤩 Rauhallinen, toisia koiria komentava, tutuille ihmisille äärimmäisen läheisyydenkipeä. Hieman varautunut vieraita kohtaan, mut nopsaan menee sekin ohi. Paimentaja.


Metsävaaran Bianca "Nella"

Narttu
Soopeli
Synt. 8.6.2014
Lonkkanivel A/A
Kyynärnivel 0/0
Silmät: Terveet

Rekisterinumero: FI38153/14

Luonne: iloinen, kiltti, viisas, miellyttämisen haluinen,kaikkien tuttujen ihmisten ja  koirien kaveri, tuntemattomille taas hiukan epäluuloinen. Reipas ja fiksu.


Metsävaaran Bablo "Paavo"

Uros
Soopeli
Synt. 8.6.2014
Silmät: Terveet

Rekisterinumero: FI38151/14

Luonne: leikkivä, valpas/reagoiva ja haukkuherkkä. Rakastaa syömistä 😄 sekä sosiaalinen, ihmisrakas mut lasten kanssa hiukan arka.


Metsävaaran Belinda

Narttu
Soopeli
Synt. 8.6.2014
Silmät: Terveet
Rekisterinumero: FI38154/14 


M- pentue 16.9.2012


Metsävaaran Mimosa "Bamsu"

Narttu
Soopeli
Synt. 16.9.2012 ✝️
Lonkkanivel A/A
Kyynärnivel 0/0
Silmät: Terveet

Polvet: 0/0
Rekisterinumero: FI53844/12

Luonne: Bamsu oli tosi avoin, reipas, erittäin fiksu ja kaikin puolin helppo koira. Sillä oli kova tekemisen ja miellyttämisen halu, pohjaton vatsa ja kova into leikkiä. Eli harrastuksia ajatellen ihan unelmakoira. Vieraita kohtaan se oli ystävällinen, mutta ei mitenkään super kiinnostunut. Oma perhe meni aina kaiken muiden edelle. Bamsussa ei paljon ollut huonoja puolia luonteessa, toki oli haukkuherkkä. Bamsun kanssa oli helppo lähteä mihin vaan ja millä vaan, se oli tosi sopeutuva ja paras matka ja reissukaveri koskaan. Bamsu tuli aina toimeen kaikkien muiden koirien ja eläinten kanssa.
 


Metsävaaran Minnie

Narttu
Soopeli
Synt. 16.9.2012 ✝️
Silmät: Terveet
Rekisterinumero: FI53843/12

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti